Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2011

Velkoneuvontaan pikakaista

Velkaneuvontaan pääsee näillä näkymin keväällä nykyistä nopeammin. Kuntien järjestämään neuvontaan on kevään aikana tulossa miljoona euroa valtion lisärahaa. Varoilla palkataan velkaneuvojia, ja tavoitteena on muun muassa lyhentää asiakkaiden jonotusaikaa neuvojan vastaanotolle. Lisämääräraha myönnettiin valtion viime vuoden neljännessä lisäbudjetissa. Kuluttajavirasto maksaa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Uutiset, Velkaneuvonta | Jätä kommentti

Velkajärjestely vetää konnia ja vilunkiveikkoja

Yhä useampi kevytmielisesti velkaantunut kansalainen yrittää hakeutua velkajärjestelyyn. Moni on liikkeellä jo ainakin toista kertaa. Yksityisten suomalaisten yritykset selvittyä taloudellista vastuistaan velkajärjestelyn avulla ovat kääntyneet kasvuun. Suomen Asiakastiedon Luottolista-lehden keräämien tietojen mukaan viime vuonna järjestelyä haki 3 220 kansalaista. Kasvua … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Uutiset, Velkajärjestely | Jätä kommentti

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt kasvussa vuonna 2010

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2010 aikana jätettiin käräjäoikeuksiin 3 257 yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemusta, mikä on 334 enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Kaikkiaan yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemuksia on jätetty käräjäoikeuksiin lain voimaantulovuoden 1993 jälkeen yhteensä yli 101 000. Vuonna 2010 tehdyistä velkajärjestelyhakemuksista oli aviopuolisoiden … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Uutiset, Velkajärjestely | Jätä kommentti

Muistutuksesta ulosottoon, osa I

Tässä artikkelisarjassa käsitellään koko perintäprosessin eri vaiheita. Ensimmäisessä osassa käsitellään niin sanottua vapaaehtoista perintää. Perintäprosessi alkaa, kun on maksuja rästissä. Ensimmäisenä vaiheena on muistutuskirje velkojalta. Jos kirjeen saa ja laskua ei pysty maksamaan, on hyvä olla yhteydessä yritykseen tai palveluntarjoajaan, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ulosotto, Velkaneuvonta | Jätä kommentti

Talous- ja velkaneuvonnan asiakkaista vuonna 2010

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on julkaissut tutkimuksen, jossa kuvataan velkaneuvonnan yleisimpiä asiakkaita vuonna 2010. Talous- ja velkaneuvonnassa asioivat enimmäkseen keski-ikäiset, vain viisi prosenttia asiakaskunnasta on alle 24-vuotiaita. Selvä enemmistö on yli 35-vuotiaat.  Keski-ikäisten suuri osuus asiakaskunnasta johtuu tutkimuksen mukaan siitä, että velkaongelmat … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Järjestelylaina, Uutiset, Velkajärjestely, Velkaneuvonta | Jätä kommentti

Suomen hitaimmat maksajat Hämeessä

Lähes 319 000 suomalaisella oli viime vuonna ainakin yksi voimassa oleva maksuhäiriömerkintä Suomen Asiakastiedon rekisterissä. Yritysmerkintöjä viime vuodelta kertyi 33 400. Alueelliset erot sekä yksityis- että yrityspuolella ovat isot. Suhteellisesti harvinaisimpia uudet merkinnät olivat Ahvenanmaalla, Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla, joissa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Uutiset | Jätä kommentti

Velkajärjestely käytännössä, osa II

Velkajärjestelylle voi olla esteitä. Jos velkajärjestelylle on este, velkajärjestelyä ei voida myöntää ilman erityisiä vastasyitä.  Velkajärjestelyä ei voida myöntää, jos jokin seuraavista esteperusteita toteutuu:  -        velallinen on epäiltynä esitutkinnassa, syytteessä tai tuomittu rikoksesta, jonka perusteella hänelle on määrätty tai voidaan … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Velkajärjestely | Jätä kommentti